Kiipeily jakautuu useisiin alalajeihin. Karkeasti jaoteltuna alalajit ovat vuorikiipeily, köysikiipeily ja boulderointi.

Vuorikiipeilyssä kiivetään lumihuippuisten vuorten päälle. Tätä lajia harrastaa mm. Veikka Gustafsson.
Köysikiipeilyssä kiivetään 10-1000m korkuisille kallioseinämille. Kiipeilijän turvallisuus varmistetaan köydellä, varmistuslaitteilla ja kiiloilla/jatkoilla.
Boulderoinnissa kiivetään matalampien kallioiden ja kivenlohkareiden päälle. Turvallisuudesta huolehtii spottaaja, pädi ja terve järki.

Boulderkeskuksessa kiipeily on boulderointia. Seinät ovat suhteellisen matalia, alle viiden metrin korkuisia. Putoaminen tapahtuu puolen metrin paksuiselle patjalle. Boulderoinnissa ei käytetä patjojen lisäksi muita turvavälineitä. Boulderoinnissa reittien pituudet vaihtelevat muutamasta liikkeestä pariinkymmeneen liikkeeseen. Ongelmille (eli reiteille) ominaista on tekninen ja fyysinen haastavuus.

Boulderoinnin juuret juontavat 1900-luvun alun Ranskaan. Pariisin lähistöllä on kaupunki nimeltä Fontainebleau. Fontainebleaun eli Fontsun ympäristössä on uskomaton määrä veden muovaamia hiekkakivilohkareita. Alun perin boulderointia on käytetty vain köysikiipeilyn harjoittelumuotona. Samaan tarkoitukseen se toimii hyvin tänä päivänäkin, mutta boulderointi on kehittynyt myös omaksi lajikseen.