BK:n uutiskirje 20.5.

Ulkokiipeilyn etiikasta

Niin ulko- kuin sisäkiipeilyssä on tiettyjä pelisääntöjä, joita noudattamalla voidaan reitti laskea “puhtaasti” kiivetyksi. Sääntöjen ajatus on se, että reitti on periaatteessa jokaiselle kiipeilijälle samanlainen kokemus ja näin yhteisverrannollinen. Tämä on toki oikeasti mahdotonta, sillä kiipeilijän pituus ja muut ominaisuudet tekevät jokaisen omasta noususta ja kokemuksesta subjektiivisen. Pelisäännöt yrittävät kuitenkin varmistaa, että toistonousut noudattaisivat melko hyvin ensinousijan ajatusta.

Seuraavat asiat ovat merkittäviä ulkoboulderoinnissa:

• Mistä aloitetaan? Joskus topossa on kerrottu suoraan tietyt aloitusotteet reitille. Mikäli aloitusotteet on kerrottu, tulee näitä pelisääntöjen mukaan käyttää. Joskus aloitus on vain suurin piirtein siitä mihin topoviiva on piirretty.
  
  
• Onko reitti sittari vai ständi? Sitstart, assis tai sittari on sama kuin istumalähtö eli takapuolen tulee olla patjalla ja se myös nousee patjalta viimeisenä lähdettäessä reitille. Stand lähdössä eli seisomalähdössä lähdetään seisten (kukapa olisi arvannut ;)?) Myös erilaisia low start, crouch start kyykkylähtöjä on olemassa - usein luultavimmin siksi, että istuma-asennosta ei otteisiin yllä, mutta ne ovat huomattavasti alempana kuin mistä seisoen ottaisi luonnollisesti kiinni.
  
  
• Yleissääntönä voi pitää, että lähdössä käytetään yhtä pädiä alla eikä pädien “stäkkäys” ole suotavaa. Usein ensimmäinen muuvi, pehvan saaminen ylös patjalta voi olla koko reitin kruksi ja tällöin kahdenkin pädin käyttäminen takapuolen alla voi avittaa kiipeilijää huomattavasti. Joskus ensinousijan ollessa kovin pitkä, voi lyhyempien olla mahdotonta yltää aloitusotteisiin. Sopiiko lyhyempien kiipeilijöiden tällöin laittaa pädiä päällekkäin yltääkseen otteisiin? Aiheesta lienee keskustelu monessa eri kanavassa monin eri näkökulmin eikä mitään oikeaa vastausta tähän taida olla, mutta lienee kohtuullista, että jotta lyhyempikin kiipeilijä pääsee kiipeämään reittiä, voi pädejä stäkätä sen verran, että lähtö mahdollistuu, mutta ei helpotu verrattuna pidempään kiipeilijään. Muualle reitin alle voikin kasata huoletta pädejä esimerkiksi korkeasta topista putoamista pehmentämään.
  
  
• Kiivettäessä on tärkeää pitää huolta, että kiipeää linjaa pitkin: suurin piirtein niin että topoon piirretty viiva on keskilinjalla. Jotkut reitit ovat eliminaatteja. Se tarkoittaa sitä, että jokin tietty ote, joka reitille osuu, ei ole käytössä, muuten reitti helpottuisi huomattavasti. Jos ei eliminaatteja ole topoon merkitty, voi kaikkia mielekkäitä otteita käyttää kunhan ne osuvat linjalle.
  
  
• Sisällä reitit päättyvät useimmiten tuomalla kummatkin kädet viimeiseen otteeseen. Joskus ulkona on myös näin eli reitti on “drop off”. Useimmiten ulkoreitit kiivetään kuitenkin ylös asti eli kiven tai kallion päälle, jolloin ne voidaan laskea suoritetuksi. Topot kertovat tässäkin oikean tavan.
  
  
• Däbääminen voi pilata muuten onnistuneen suorituksen. Däbääminen tarkoittaa sitä, että kiivetessään osuu vahingossa joko pädiin, puuhun, spottaajaan tai vastaavaan. Usein däbi saattaa pysäyttää tai hidastaa swingiä, jolloin siitä on merkittävää helpotusta. Vaikka däbistä ei itsessään olisi välttämättä hyötyä suorituksen kannalta, ei reittiä silti voida laskea “puhtaasti kiivetyksi”.
  
  
• Jokainen voi toki kiivetä kunkin reitin juuri niin kuin haluaa - itseämme vartenhan me kiipeämme, emme muita. Silloin kun reitin haluaa tikata esimerkiksi toposovellus 27cragsiin tai vastaavaan julkisesti, olisi kuitenkin tärkeää, että yllämainituista säännöistä on huolehdittu - eritoten, jos haluaa antaa mielipiteensä reitin vaikeudesta. Aina ensinousija ei ole kirjannut kovin tarkkoja ohjeita. Jos olet epävarma siitä kuinka reitti tulisi kiivetä, voi esimerkiksi 27cragsissä kommenttiosiossa kysyä neuvoa! Myös omaan tikkaukseen voi kirjoittaa epävarmoissa tilanteissa lyhyesti kuinka itse reitin kiipesi (mitä aloitusotteita käytti, oliko useampi pädi lähdössä alla, jne.) Hyödyllisintä kiipeilyn etiikkakeskustelussa on avoimuus ja rehellisyys!