Treeniryhmien syyskausi 2024 starttaa syyskuun alussa!


Supersuosittujen Treenirinkien syyskausi 2024 lähtee käyntiin syyskuun alussa!!

Espoon sekä Kinon torstain ringit treenaavat ensimmäisen kerran torstaina 5.9. Pasilan rinki aloittaa syyskuun toisella viikolla tiistaina 10.9.

Kaikentasoiset kiipeilijät ovat tervetulleita! Tule mukaan!

Mitä Treeniringin tapaamisissa tapahtuu?

Aloitamme treenin lämppäämällä hyvin, jonka jälkeen siirrytään seinälle yhdessä taklaamaan ongelmia. Ohjaaja suosittelee ryhmäläisille sopivia haasteita, antaa tekniikkavinkkejä ja tsemppaa läpi haasteiden. Ryhmätreenien jälkeen on porukalla kiva ratkoa ongelmia kaikkina kiipeilypäivinä! Kiipeilyn päätteeksi vedetään vielä loppuverryttelyt kehonhuollon, lihaskunnon ja venyttelyn tiimoilta. Ringin tapaaminen kestää noin kaksi tuntia.

Kyseessä on matalankynnyksen treeniryhmä kiipeilijöille, jotka eivät kaipaa ryppyotsaisia tavoitteita, mutta toivovat ohjausta, rakennetta ja hyvää seuraa kiipeilysessioilleen. Greidillä ei ole väliä eli kaikentasoiset harrastajat sopivat mukaan.

Ties, vaikka tavoitteettomuudesta huolimatta jonkinlaista kehitystä omassa kiipeilyssä Treeniringin myötä tapahtuisi!

Voit tulla mukaan satunnaisesti yksittäisille kerroille tai ostaa koko kauden edullisempaan hintaan. Lue kaikki lisätiedot alta.

Lämpimästi tervetuloa kaikille! Lisätietoja saat kassalta asiakaspalvelijoilta tai lähettämällä sähköpostia info@boulderkeskus.com!


Espoon torstain Treeniringin info

  • Torstaisin Espoossa klo 17.30 - 19.30
  • Ryhmät alkavat syyskuun ensimmäisellä viikolla 5.9. ja viimeinen kerta on 19.12.
  • Treenejä ei pidetä syyslomaviikolla 14.10.2024 (ma) - 18.10.2024 (pe)
  • Yhteensä 15 kertaa
  • Hinta: 11 €/ kerta + sisäänpääsy
  • Koko kauden voi ostaa hintaan 140 €/ kausi (+ sisäänpääsy)
  • Ilmoittaudu mukaan soittamalla Espooseen 050 443 2340, laittamalla sähköpostia osoitteeseen espoo@boulderkeskus.com tai ilmoittautumalla kassalla ennen Treeniringin alkua
  • Annathan meille ilmoittautuessasi nimesi ja puhelinnumerosi
  • Valmentajana toimii Sandra Rauva
  • Treenin jälkeisille löylyille pääsee klo 21.00 asti, oma pyyhe mukaan! Vuoro on unisex.
  • Mahdollisista ulkokiipeilykerroista ilmoitetaan myöhemmin Instagramissa eli laita BK:n some seurantaan @boulderkeskus.

Pasilan tiistain Treenirinki, englanninkielinen

  • Tiistaisin Pasilassa klo 17.00 - 19.00 ja klo 19.00 - 21.00
  • Treenit ovat englanniksi
  • Ryhmät alkavat syyskuun toisella viikolla 10.9. ja viimeinen kerta on 17.12.
  • Syyskuun ensimmäisen viikon korvaavat treenit pidetään syyslomaviikolla 14.10.2024 (ma) - 18.10.2024 (pe)
  • Yhteensä 15 kertaa
  • 11 €/kerta + sis.pääsy ja koko kausi 140 €/ kausi (+ sisäänpääsy)
  • Ilmoittaudu mukaan soittamalla Pasilaan 050 551 5855, laittamalla sähköpostia osoitteeseen pasila@boulderkeskus.com tai ilmoittautumalla kassalla ennen Treeniringin alkua
  • Valmentamassa David Criado.
  • Mahdollisista ulkokiipeilykerroista ilmoitetaan myöhemmin Instagramissa eli laita BK:n some seurantaan @boulderkeskus.

Kino torstain Treenirinki, englanninkielinen

  • Torstaisin BK Kinossa klo 17.30 - 19.30
  • Ryhmät alkavat syyskuun ensimmäisellä viikolla 5.9. ja viimeinen kerta on 19.12.
  • Treenejä ei pidetä syyslomaviikolla 14.10.2024 (ma) - 18.10.2024 (pe)
  • Yhteensä 15 kertaa
  • 11 € / kerta + sis.pääsy ja koko kausi 140 € (+sisäänpääsy) Maksu verkkokaupan kautta!
  • Ilmoittaudu mukaan laittamalla sähköpostia osoitteeseen kino@boulderkeskus.com
  • Annathan meille ilmoittautuessasi nimesi ja puhelinnumerosi
  • Valmentamassa Jessy Toanen
  • Mahdollisista ulkokiipeilykerroista ilmoitetaan myöhemmin Instagramissa eli laita BK:n some seurantaan @boulderkeskus


Warm welcome! If you need more information or have any questions, please contact the cashier or send an email to info@boulderkeskus.com!

Product added to wishlist
Product added to compare.

Käytämme evästeitä parantaaksemme

käyttäjäkokemustasi sivustollamme. Klikkaamalla

”accept” vahvistat, että hyväksyt evästeidemme käytön.